VALOKEILASSA

Samlinkin palveluväylä saa suut auki tekijöiltäänkin

Palveluväylä on järjestelmäkokonaisuuksien tulkki. Se toimii rajapintana järjestelmien välillä ja mahdollistaa näiden kommunikoinnin keskenään. Väylän ansiosta voidaan myös taustajärjestelmiä muuttaa ilman, että kaikkien järjestelmien on muututtava.

Samlinkin palveluväylä syntyi tarpeesta ratkaista suorituskykyongelmia.

– Kokeilumielessä aloitetusta kehitystyöstä muodostui lopulta niin hyvä tuote, että tekijätkin yllättyivät, kertoo tuotepäällikkö Tuomas Isotupa Samlinkista.

SUORITUSKYKY HUIPPULUOKKAA

Palveluväylän tulee kyetä tehokkaasti tulkkaamaan suuria tapahtumamääriä joka sekunti. Esimerkiksi pankin lainaamisen perusjärjestelmästä tietoja noutavat niin toimihenkilöt kuin asiakkaat. Tehokkuus on Samlinkin palveluväylässä kohdillaan.

– Suorituskyky on todella hyvä. Meidän palveluväylä on huomattavasti nopeampi kuin muut tuotteet, joita olemme testanneet, korostaa väylän kehityksessä lähes alusta asti mukana ollut Isotupa.

Suorituskyky tuo myös taloudellista tehokkuutta. Kustannushyötyjä syntyy lisäksi siitä, että Samlinkin palveluväylä vie vähemmän palvelinkapasiteettia kuin perinteiset väyläratkaisut.

VÄYLÄ RAKENTUU OSISTA

Erityistä Samlinkin uudessa palveluväylässä on sen moderni arkkitehtuuri. Kun perinteiset palveluväylät koostuvat yhdestä suuresta palveluosasta, Samlinkin väylä koostuu pienistä itsenäisistä osista. Tämä tuo luotettavuutta ja tehokkuutta.

– Rakenteen ansiosta palveluiden hallittavuus paranee. Ongelmatilanteessa pystytään tarkemmin paikantamaan, missä osassa ongelma piilee. Lisäksi kriittiset palvelut voidaan hajauttaa palveluosiin, jolloin niiden toiminta on turvatumpaa ja kuormituksen suunnittelu mahdollista.

Sisäisestä kehitysprojektista syntynyt palveluväylä on nyt täysin kilpailukykyinen tuote – jopa verrattuna globaaleihin tuotteisiin.

JAVA-OSAAJAT KEHITTÄVÄT

Kehittämisen helppous on yksi Samlinkin palveluväylän merkittäviä etuja.

– Toisin kuin muiden valmistajien palveluväylät, meidän väylämme ei vaadi tuotespesifiä erityisosaamista. Väyläpalvelun kehittämisen voi aloittaa hyvin nopeasti, kunhan Java-osaamista löytyy, summaa Isotupa.

Samlinkissa on panostettu palveluväylän kehitykseen. Finanssialan asiakkuuksiemme palvelujen siirrot väylälle ovat maksaneet itsensä nopeasti takaisin tehokkuuden parantumisena. Nyt olemme valmiita tuomaan huippuluokan tuotteemme myös muiden käyttöön.

PALVELUVÄYLÄ HERÄTTÄÄ KIINNOSTUSTA

Samlinkin palveluväylä on herättänyt aitoa kiinnostusta. Finanssialan asiakkuuksissa käytössä oleva palveluväylä sopii hyvin myös muiden toimijoiden väyläratkaisuksi. Potentiaalisten asiakkaiden kanssa onkin jo selvitetty, miten heidän on mahdollista siirtyä nykyiseltä väyläratkaisulta Samlinkin palveluväylälle.

– Kiinnostus palveluväyläämme kohtaan on ollut selvää. Tuote on vakuuttanut ja etenkin sen suorituskykyä on kiitetty, summaa Samlinkin asiakkuuspäällikkö Heikki Koskela.

Mikäli kiinnostuit palveluväylästämme, kertoo Koskela sen tarjoamista mahdollisuuksista mielellään. heikki.koskela@samlink.fi, 050 321 5803.