KUMPPANIT

IBM pitää vaativista asiakkaista

IBM:n ja Samlinkin yhteistyö tuottaa päivittäin luotettavia ja turvallisia käyttöpalveluita.

– Haluamme olla Samlinkille innovatiivinen kumppani, jonka kanssa palveluja tuotetaan turvallisesti, kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Meidän avullamme Samlink voi keskittää omaa osaamistaan uusille alueille ja tuottaa asiakkailleen lisäarvoa uudenlaisten palveluiden muodossa, kertoo Kari Huoponen, ulkoistuspalveluiden johtaja IBM:ltä.

– Samlink on meille Suomessa erittäin tärkeä asiakas, kooltaan kärkiviisikossa. Maailmanlaajuisestikin pankki- ja vakuutustoimiala on suurin palvelualueemme, jolle korkean käytettävyyden palvelut ja erittäin suuri riippuvuus tietotekniikasta on ominaista.

AVAINASEMASSA MUUTOSTILANTEISIIN VARAUTUMINEN

Samlinkin ja IBM:n monivuotisen yhteistyön aikana on saatu hyviä tuloksia. Vähittäispankkipalveluiden käytettävyys on parantunut ja toimintamalleja on muokattu toimivammiksi.

– Paikallisen osaamisen lisäksi voimme hyödyntää globaalia toimialaosaamistamme ja parhaita käytäntöjä suomalaisten asiakkaidemme käyttöön. Samlink on osaava ja vaativa asiakas, mikä on meille hyvä asia. Meidän pitää pyrkiä parempaan joka päivä, Huoponen sanoo.

Korkean käytettävyyden palvelut edellyttävät osaavia kumppaneita. IBM on suunnitellut palveluprosessinsa taatakseen saumattoman palvelun ja sertifioinut toimintaansa. Avainasemassa on varautuminen muutostilanteisiin, joissa erilaisilla testauksilla ja varmistuskäytännöillä taataan asiakkaille sujuva arki.

– Joskus emme muutos- ja riskienhallinnan vuoksi pysty ottamaan käyttöön uusia palveluita aivan asiakkaan toivomassa aikataulussa, koska tärkeintä on jo olemassa olevien palveluiden vakaus.

UUSIMMAT TRENDIT SELVILLÄ

Yhteistyö ei ole pelkkää tietotekniikan kehittämistä. IBM seuraa maailmalla tapahtuvia ilmiöitä tarkasti ja käy liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä trendejä Samlinkin kanssa säännöllisesti läpi. Juuri nyt pinnalla ovat teemat, jotka vaikuttavat sähköisen asioinnin tulevaisuuteen jokaisella toimialalla.

– Sähköisiin palveluihin on tulossa versioita, jotka sisältävät uusia palvelumuotoja, kuten ristiinmyyntiä. Mobiilipalvelut kaikissa ulottuvuuksissaan ovat kovan kehitystyön kohteena. Sosiaalisten työkalujen hyödyntäminen niin asiakaspalvelussa kuin liiketoiminnassa muutoinkin on nousussa. Palveluihin olennaisena osana liittyy analytiikka, Huoponen listaa tärkeimpiä trendejä.

KORKEA KÄYTETTÄVYYS SYNTYY SYVÄOSAAMISELLA

Kortilla maksaminen toimii. Ottopisteistä saa rahaa ja verkkopankin palvelut toimivat 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Verkkoon rakennetut asiointipalvelut ja erilaiset portaalit ovat jatkuvasti käytettävissämme. Pankin konttorissa palvelu toimii luontevasti helppokäyttöisten konttorijärjestelmien avustamina. Maksumme siirtyvät luotettavasti niin kotimaassa kuin kaukaisimpiinkin maihin. Tätä on korkea käytettävyys, jota Samlinkilla tuotamme jokaisena päivänä osaavien kumppaniemme kanssa. Korkea käytettävyys syntyy syväosaamisella, vikasietoisiksi rakennetuilla teknisillä ratkaisuilla ja toimivilla toimintaprosesseilla.