Pro Koskela
Punkrokkarista asiakkuuspäälliköksi
Vuosituhannen vaihteessa oli ihan ok vähän vihata maailmaa ja keikkailla päätoimisesti punkbändinsä kanssa. Mutta tänään sama mies on perheenisä ja asiakkuuspäällikkö Samlinkilla.
Opiskeluaikoina Heikki Koskela perusti punkbändin kavereidensa kanssa, ja kappas vain, kohta hän jo keikkaili festareilla ja klubeilla.
– Olen yrittäjäperheestä, joten kyllähän sen aina alitajuisesti tiesi, että bänditouhu oli vain hauskanpitoa. Hyvin sillä sai sukanvarteen rahaa ja pääsi tekemään kaikkea hauskaa. Aika äkkiä elämän realiteetit kuitenkin tulivat vastaan. Soittelemme kyllä edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti ja meillä on oma levy-yhtiö. Olemme nyt kaikki töissä ja perheellisiä, joten vapaa-aikaa ei ole liikaa.
Yrittäjyydestä eväät osaamiseen
Heikki aloitti tietojärjestelmätieteen opintonsa Jyväskylän yliopistossa vuonna 1999. Muutaman vuoden kuluttua hän meni kesätöihin koodariksi paikalliseen alan yritykseen. Kesätyöstä tulikin vähän pidempi pesti, kun syksyn jälkeen yrittäjä pyysi häntä jäämään projektipäälliköksi ja osakkaaksi.
Haluamme mahdollistaa asiakkaillemme toimialan digitalisoitumisen tuoman kehityksen.
– Siinä vierähtikin sitten 10 vuotta osakkaana ja yrittäjänä. Parhaimmillaan meillä oli neljä– viisi koodaria töissä.
Lopulta Heikki halusi kuitenkin uusia haasteita, ja hakeutui töihin silloiseen Samcomiin, joka nykyään on täysin fuusioitu Samlinkiin.
– Yrittäjyydestä opin sen ajattelumallin, mitä tulee nytkin omassa työssä hyödynnettyä: kaupantynkää tulee ajateltua aina. Viihdyn työssäni, kun saan pohtia uusia, asiakasta hyödyntäviä ratkaisumalleja ja vaikuttaa siihen, mitä voimme asiakkaalle tarjota. Olen täysin oikeassa roolissa, kehityksen ytimessä, hän kiteyttää.
Murroksessa mukana
Omassa työssään Heikkiä motivoi aito kumppanuus ja sen kautta tekeminen sekä uusien mahdollisuuksien löytäminen.
– Nautin työstäni. Finanssisektori on mielenkiintoinen. On mielenkiintoista olla mukana pankkitoimialan murrosvaiheessa. Me todella haluamme olla mahdollistamassa asiakkaillemme murroksen läpivientiä. Parasta on, kun pääsee niin kiinni asiakkaaseen, että pystyy näkemään asiat, jotka aidosti tuottavat lisäarvoa ja hyötyä heidän liiketoiminnalleen. Vain ne toimittajat, jotka pystyvät tuottamaan tällaisia ratkaisuja, pärjäävät markkinoilla.
Kuka: Heikki Koskela
Mitä: asiakkuuspäällikkö
Missä: Jyväskylä
Harrastukset: Musiikki kaikessa muodossa, penkkiurheilu, lähinnä jääkiekko, ja lasten kanssa touhuaminen.
Motto: Rakkaudesta lajiin