AJANKOHTAISTA

Korttimaksamisen trendit tänään

Korttimarkkinoilla on viime vuosina tapahtunut. Markkinat ja finanssialan tunteva yhteistyökumppani on pankeille näinä päivinä kullanarvoinen asia.

Maksukorttimaailmassa on viime vuosina tapahtunut paljon, ja tulee tapahtumaan myös lähitulevaisuudessa. Maksukorttibisnes alana on yhä kilpaillumpi ja kansainvälistyvä.

– Parhaillaan pankit varautuvat lähimaksukorttien liikkeelle laskemiseen. Lähimaksussa korttia vain vilautetaan lukijalle. Tunnuslukua ei tarvitse syöttää, kertoo tuotepäällikkö Olli Johansson Samlinkilta.

Etämaksaminen on yleistynyt ja kasvaa jatkuvasti. Lähitulevaisuudessa ostoja voi todennäköisesti tehdä myös älypuhelimella.

– Korttinumero voidaan siirtää pilvipalveluun, ja näin korttia voidaan käyttää kontaktittomaan lähimaksuun puhelimella. Tämä palvelu kiinnostaa pankkeja. Myös Visa ja MasterCard ovat mukana kehittämässä pilvipalvelua. Samlink seuraa tiiviisti kehitystä, Olli Johansson jatkaa.

– Samlinkin asiakaspankit ovat hyvin ajan hermolla korttimarkkinoilla. Pankit harkitsevat millaisia kortteja heidän asiakkaansa tarvitsevat, toteaa Samlinkin sovellusasiantuntija Pasi Kuha.

YKSI TOIMITTAJA ON JÄRKEVÄ VALINTA

Pankeille tarjotaan nykyään korttijärjestelmiä myös ulkomailta. On kuitenkin järkevää, että yksi ja sama toimittaja hoitaa sekä tilit että korttien kautta tehtävät maksutapahtumat. Yhden toimittajan avulla pystytään vähentämään osapuolia. Näin ollen koko toimituksen hallinta on luotettavampaa. Samlinkin korttipalvelut pitävät kattavasti sisällään toimintoja kortin tilaamisesta turvalaskentaan ja varmennuksiin sekä tilastointiin tai raportointiin. Koko kortinhallinnan ketju on automatisoitu, mikä tehostaa pankin toimintaa ja näyttäytyy kuluttajille helppoutena.

– Samlink auttaa korttien ominaisuuksien määrityksessä ja tekee vaativat turvalaskennat. Toimitamme korttivalmistajalle kaikki kortin tiedot, jolloin pankki säästää kortin valmistuskustannuksissa. Samlinkin korttijärjestelmä mahdollistaa nykyään myös ensimmäisen kortin kotiin postituksen. Aiemminhan ensimmäisen kortin on joutunut noutamaan konttorista. Tämä on ollut odotettu uudistus, Pasi Kuha kertoo.

KORTTIMAAILMA VAATII ASIANTUNTEMUSTA

Alalla on tärkeää osata työskennellä ammattimaisesti muiden toimijoiden kanssa. Samlink tekee tiivistä yhteistyötä korttivalmistajien, maksupäätetoimittajien, Nets Oy:n ja Automatian kanssa. Alan ja sen toimijat tunteva IT-kumppani pystyy olemaan pankin tukena korttiliiketoimintaan liittyvissä päätöksissä.

– Käymme alan tilaisuuksissa ja osallistumme Finanssialan Keskusliiton korttimaksamisen jaoston toimintaan. Tärkeää koko pakan hallinnassa ovat myös yhteisprojektit Visa Europen kanssa, Olli Johansson sanoo.

MASTERCARD TULI JÄÄDÄKSEEN

MasterCard on viime vuosina saanut yhä suurempaa jalansijaa Suomessa. Tänä päivänä MasterCard-kortteja voidaan hallinnoida myös Samlinkin toimittamasta työasemasta.

– Korttibrändin valinta on tietenkin aina pankin oma liiketoimintapäätös. Nyt kykenemme toimittamaan myös MasterCard-järjestelmää. Olemme tästä tyytyväisiä ja ylpeitä. On selvää, että koko paletin hallinta vaatii lujaa IT-osaamista ja korttituotteen syvällistä hallintaa, sanoo Olli Johansson.

MDM

MASTER DATA MANAGEMENT -MENETELMILLÄ KERÄTÄÄN YRITYKSELLE TÄRKEÄT YDINTIEDOT, VAIKKAPA ASIAKKAISTA TAI TUOTTEISTA, YHTEEN PAIKKAAN. SIELTÄ TIETOJA PYRITÄÄN HALLITSEMAAN SEKÄ JAKELEMAAN KESKITETYSTI. NÄIN NOPEUTETAAN MM. TYÖPROSESSEJA, KUN TIEDOT OVAT AJAN TASALLA JA NIIDEN LAADUSTA ON PIDETTY HUOLTA.

DDoS

PALVELUNESTOHYÖKKÄYKSESSÄ PYRITÄÄN ESTÄMÄÄN VERKKOSIVUSTON NORMAALI KÄYTTÖ ESIMERKIKSI KASVATTAMALLA MERKITTÄVÄSTI SIIHEN KOHDISTUVIA KYSELYITÄ TAI TIETOLIIKENNEMÄÄRÄÄ. KUN HYÖKKÄYKSEEN KÄYTETÄÄN SUURTA MÄÄRÄÄ HAITTAOHJELMILLA KAAPATTUJA LAITTEITA, KUTSUTAAN TÄTÄ DISTRIBUTED DENIAL OF SERVICE -HYÖKKÄYKSEKSI.

553

SAMLINKISSA AHKEROITIIN VUODEN 2014 AIKANA YLI 550 KEHITYSPROJEKTIN PARISSA. ASIAKKAIDEMME MENESTYKSEKSI TEKEMÄMME TOTEUTUKSET VAIHTELEVAT LAAJUUDESSAAN PALJON. VUOTEEMME MAHTUI NIIN PIENEMPIÄ JÄRJESTELMÄTOTEUTUKSIA, MERKITTÄVIÄ IT-PROJEKTEJA KUIN HISTORIALLISIA UUDISTUSHANKKEITAKIN.