EKOSYSTEEMI

Robotiikka on älykästä automaatiota

Robotiikka on uusi, kasvava teknologia, jota kutsutaan sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi jopa neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Kun robotit hoitavat rutiinitehtävät, ihmiset voivat keskittyä monimutkaisiin kokonaisuuksiin. Samlink rakentaa ohjelmistorobotiikan ratkaisuja yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Yksi kumppaneista ja alan kärkinimistä on UiPath. Mitä kaikkea onkaan tehty ja miltä tulevaisuus näyttää? UiPathin myyntijohtaja Malina Platon kertoo.

Mitä robotiikalla tarkoitetaan?

Robotiikan ensisijainen tehtävä on vapauttaa työntekijöiden aikaa kiinnostaviin ja haasteellisiin ihmisälyä vaativiin tehtäviin. Automaatio tekee rutiininomaiset, toistuvat työtehtävät, jolloin organisaation resurssit voidaan kohdentaa esimerkiksi asiakaspalveluun, myyntiin ja strategiseen työhön.

Samlink voi ohjelmistorobotiikkaa hyödyntämällä tarjota asiakkailleen automaatiota palveluna.

Samlink voi ohjelmistorobotiikkaa hyödyntämällä tarjota asiakkailleen automaatiota palveluna. RPA parantaa paitsi laatua myös tehokkuutta. Konkreettiset automaatioratkaisut voivat olla mitä tahansa aina datan analysoinnista laskutukseen tai tilausten käsittelystä tiedon monitorointiin. Hyötyjä ovat parantunut kustannustehokkuus, asiakaskokemus ja työntekijätyytyväisyys, joista jokaisella on suuri merkitys kasvun ja menestyksen saavuttamisessa.

Minkälaista yhteistyötä Samlink on tehnyt UiPathin kanssa?

UiPath on yksi automatiikan kärkinimistä. Yhteistyö lähti sujuvasti liikkeelle, sillä meillä on kokemusta finanssialasta ja olemme tehneet palveluistamme helposti lähestyttäviä lisenssimielessä kilpailijoiden vastaaviin verrattuna. Tarjoamme teknologian, tuen ja kehitystyön – kaiken, mitä ohjelmistorobotiikassa tarvitaan.

Automaation käyttöönotto alkaa aina liiketoiminnan kehityksen, myynnin ja IT-osaston yhteistyönä.

Meillä on oma UiPath Academy, jossa automaatiota rakennetaan yhdessä käytännön harjoittein työpajoissa ja webinaareissa. Samlinkin kanssa aloitimme yhteistyön juuri näillä koulutuksilla. Nyt määrittelemme ohjelmistorobotiikan pelipaikkoja eli niitä pisteitä, joissa robotiikka tarjoaa toimivimman ratkaisun.

Miltä tulevaisuus näyttää robotiikan osalta?

Tulevaisuuden tiekarttamme näyttää ohjelmistorobotiikan kehittyvän yhä voimakkaammin keinoälyn ja kognitiivisten ominaisuuksien osalta myös finanssisektorilla. Käytännössä toimivan automaation käyttöönotto alkaa aina liiketoiminnan kehityksen, myynnin ja IT-osaston yhteistyönä.

Olemme ottaneet vasta ensiaskeleita sen suhteen, mihin kaikkeen automatiikka kykeneekään. Jo lähitulevaisuudessa se tulee tarjoamaan mahdollisuuden keskittyä ydinliiketoimintaan ja ulkoistaa toistuvat, rutiininomaiset tehtävät robotiikalle. 

This article has also been published in English. The original article can be found here.

Tällä juttupaikalla käsittelemme Samlinkin monimuotoista ekosysteemiä. Ekosysteemissä yritykset ja sidosryhmät tekevät yhdessä töitä haastaen toisiaan innovointiin ja perinteisten rajojen rikkomiseen. Ytimessä ovat aina asiakkaan tarpeet.