Julkaisija: Ella Winqvist

Samlinkin työnantajamielikuva-videokampanja käynnistynyt

Millaista Samlinkissa on olla töissä? Teimme Sukseen kanssa videokampanjan, jossa samlinkilaiset jakavat kokemuksiaan ja ajatuksiaan meidän työntekijäkulttuurista. Videokampanja tukee työnantajamielikuvaamme ja näkyy useissa sosiaalisen median kanavissa kevään 2019 aikana. Videoilla erilaisissa rooleissa työskentelevät samlinkilaiset kertovat kokemuksistaan muun muassa käytännön yhteistyöstä, esimiestyöstä, työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä, työsuhde-eduista ja erilaisista työnkuvista. Klikkaa tästä kampanjasivulle >> Kampanjasivulta voi […]

Asiakkaamme kertoo: Sähköinen allekirjoitus vapauttaa asiakkaan aikaa

Erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen etenee nopeasti. Samlinkin asiakaspankeilleen toteuttama uusi sähköisen allekirjoituksen palvelu mahdollistaa pankin asiakkaalle ajasta ja paikasta riippumattoman sähköisen asioinnin myös sopimusasioissa. Handelsbankenissa sähköinen allekirjoitus otettiin käyttöön kesäkuun puolivälissä. Uusi toiminto mahdollistaa etäasioinnin sujuvoittaen asioiden hoitamista sekä asiakkaan että konttorin näkökulmasta. Palvelun käyttö on alkanut hyvin, ja se koetaan mainioksi työkaluksi kiireisten asiakkaiden palvelemiseen. […]

Asiakkaamme kertoo: Luotettava kumppani ymmärtää toimialan kehityksen

Lisääntynyt sääntely on viime vuosina ohjannut merkittävästi pankkisektorin tuote- ja palvelukehitystä. Säästöpankkiliitto on käyttänyt Samlinkin palvelumuotoiluosaamista apunaan myös sääntelylähtöisessä palvelukehittämisessä. – Palvelumuotoilu auttaa pitämään myös sääntelylähtöisten kehityshankkeiden fokuksen tärkeimmässä, eli asiakkaan palvelukokemuksen kehittämisessä. Pankkitoiminnan sääntelyn muutoksista on seurannut merkittävästi kehittämistä, jossa aikataulujen pitäminen on erittäin tärkeää. Sääntely astuu voimaan tiettynä ajankohtana, eikä hankkeiden takalaita näin ollen jousta. Samlinkin kanssa olemme saaneet […]

Samlink on mukana etsimässä uusia osaajia Microsoft Azure Akatemian kautta

Samlink on mukana rekrytointikoulutus- ja urapalveluyritys Saranen Consulting kampanjassa, jossa rekrytoidaan uusia asiantuntijoita Microsoftin teknologioita käyttäviin yrityksiin. Yhdessä Microsoftin kanssa toteutettava kampanja on nimeltään Microsoft Azure Aktatemia. Microsoft Akatemia soveltuu sekä työuransa alussa oleville vastavalmistuneille että jo kokeneemmille ammattilaisille, jotka haluavat laajentaa tai syventää ammattiosaamistaan koulutusten ja työssäoppimisen kautta. Osaajia on tavattu 14.11. kampanjan osana järjestetyssä rekrytointitapahtumassa Espoossa, jossa esittelimme […]

Samlink on myynyt tytäryhtiönsä PP-Laskennan Aktialle, Oma Säästöpankille, POP Pankki -ryhmälle ja Säästöpankkiryhmälle

Aktia, Oma Säästöpankki, POP Pankki -ryhmä ja Säästöpankkiryhmä ovat hankkineet omistukseensa Paikallispankkien PP-Laskenta Oy:n koko osakekannan Samlinkilta. Paikallispankkien PP-Laskenta on valtakunnallisesti toimiva taloushallinnon palvelukeskus, joka tuottaa taloushallinnon ja viranomaisraportoinnin palveluja finanssialan toimijoille. PP-Laskennan henkilöstömäärä on noin 60. PP-Laskennan uudet omistajat ovat paitsi PP-Laskennan asiakkaita, myös Samlinkin omistajia. – Nyt tehty kauppa hyödyttää kaikkia osapuolia. Taloushallinnon […]

Samlinkin tekoäly-paneelikeskustelu – tekoälyn vaikutus työelämään

Samlink järjesti 14.12.2017 tekoäly-paneelikeskustelun, jossa pohdittiin tekoälyn vaikutuksia liiketoimintaan ja yhteiskuntaan. Tässä videossa pohditaan tekoälyn vaikutuksia työelämään. Paljonko työpaikkoja häviää ja muuttuvatko työtehtävät? Keskustelemassa ovat Laura Halenius (Sitra), Heli Laitila (IBM), Aki Parviainen (Tekes), Heikki Ailisto (VTT) sekä Janne Ollenberg (Samlink).

Samlinkin tekoäly-paneelikeskustelu – suuret pelurit vastaan pienet

Samlink järjesti 14.12.2017 tekoäly-paneelikeskustelun, jossa pohdittiin tekoälyn vaikutuksia liiketoimintaan ja yhteiskuntaan. Tässä videossa pohditaan asetelmaa suuret pelurit vastaan pienet. Peittoavatko globaalit pelurit pienet tekoälyn avulla? Mikä on luottamuksen merkitys? Keskustelemassa ovat Laura Halenius (Sitra), Heli Laitila (IBM), Aki Parviainen (Tekes), Heikki Ailisto (VTT) sekä Janne Ollenberg (Samlink).

Samlinkin tekoäly-paneelikeskustelu – tekoälyn eettinen näkökulma

Samlink järjesti 14.12.2017 tekoäly-paneelikeskustelun, jossa pohdittiin tekoälyn vaikutuksia liiketoimintaan ja yhteiskuntaan. Tässä videossa pohditaan tekoälyn eettistä näkökulmaa. Onko tekoäly tietoinen? Millaisia ovat ihmisten tunteet robotteja kohtaan? Millainen merkitys on uudella ja tuntemattomalla verrattuna opetettuun tekoälyyn? Keskustelemassa ovat Laura Halenius (Sitra), Heli Laitila (IBM), Aki Parviainen (Tekes), Heikki Ailisto (VTT) sekä Janne Ollenberg (Samlink).

Samlinkin tekoäly-paneelikeskustelu – tekoäly erottautumistekijänä

Samlink järjesti 14.12.2017 tekoäly-paneelikeskustelun, jossa pohdittiin tekoälyn vaikutuksia liiketoimintaan ja yhteiskuntaan. Tässä videossa pohditaan tekoälyä erottautumistekijänä. Miten erottautua automatisoidulla asiakaspalvelulla? Keskustelemassa ovat Laura Halenius (Sitra), Heli Laitila (IBM), Aki Parviainen (Tekes), Heikki Ailisto (VTT) sekä Janne Ollenberg (Samlink).